Olen parantunut masennuksesta. Voin viimeinkin suunnitella elämääni eteenpäin ilman, että mieleeni tulee negatiivisia ajatuksia, kuten "ei siitä mitään kuitenkaan tule". Tämä on uudenlaista aikaa minulle, sillä olen ollut masentunut ja ahdistunut niin kauan - niin monia vuosia, kenties yli kymmenenkin vuotta - että olen tottunut siihen ja kokenut, että sellaista elämäni tulisi jatkossakin olemaan. Nyt minun on totuttava erilaiseen elämään - johonkin uuteen, johonkin tuntemattomaan. Olen valtameren rannalla - en vielä tiedä, mikä minua toisella puolella odottaa.

Nyt voin aktiivisesti vaikuttaa elämääni. Voin rakentaa veneen tai vaikka laivan, jolla pystyn ohjaamaan kurssiani. En enää vain loju lautalla, joka ajelehtii päämäärättömästi jonnekin. Laivani selviää myrskyistä helposti. Minulla on muistoissani ne hetket, jolloin lautalla myrskyissä pelkäsin. Olin pimeydessä, mutta vain hyvin harvassa olivat ne hetket, jolloin en olisi huomannut sisälläni edes pientä elämän liekkiä tai lähdettä, joka virtaa toivoa ja kertoo, että huonotkaan hetket eivät koskaan voi kestää ikuisesti. Ne vain täytyy kestää. Niinä hetkinä ainoa apu on aika. Silloin ne hetket vaativat seikkailumieltä ja toimivat kovana kouluttajana. Nyt ne ovat voimavaranani ja muistuttavat minua erittäin vahvasti: minä selvisin - ja selviän jatkossakin!

Aiemmin en tiennyt, mikä minua odottaa. Varmaksi en tiedä vieläkään - mutta nyt uskallan unelmoida.