Herään lautaltani kello 18:10. Olen lähinnä nukkunut tämän päivän, vaikka on arki ja minun oli tarkoitus tehdä töitä. Jäi nyt sitten tekemättä, kuten eilenkin.

Myrsky on tauonnut ja olen jossakin vaiheessa päässyt nousemaan merestä takaisin lautalleni, nukahtanut ja herännyt nyt huomatakseni, että mieleni on jälleen tyyni. Mietin, tulenko saamaan unta ensi yönä näiden päiväunien jälkeen.

Nukuin eilenkin päiväunia. Eilen kävin terapiassa läpi niin kuormittavia asioita, että kävellessäni sieltä takaisin, päätin sivuuttaa työt ja nukkua päiväunet. Henkinen kuorma on niin raskas, että se kuluttaa fyysisiä voimia. Asioiden ajattelu saa minut väsymään.

Kissani kehrää nyt vatsani päällä samalla kun kirjoitan tätä tekstiä vihkoon. Hän on mainio. Hän on rakas. Hän ei hätäänny silloin kun minulla on paha olla. Hän vain tulee sängylle viereeni ja kehrää. Ehkä hän ei edes tajua minun huonoja olotilojani - ehkä hän ei tiedä, että minä olen ahdistunut ja masentunut. Onneksi - sillä nyt hän ei stressaannu minun olotilastani.